”Tarvitsemme vahvan mielikuvitusliikkeen, jossa ei ole mukana vain muutamia asiantuntijoita, vaan kaikkien asianosaisten, myös tavallisten kansalaisten, tulisi olla mukana…. Vain ne, jotka tällä tavoin keksivät tulevaisuuden etukäteen, voivat toivoa voivansa vaikuttaa siihen tehokkaasti” (Jungk, 1988).
Tulevaisuustyöpaja on tehokas osallistava tutkimusmenetelmä ja -malli, joka tukee ihmisten ja tutkijoiden osallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. Robert Jungk ja Norbert Mullert kehittivät sen 1960-luvulla tukemaan yhteisön demokraattista vuoropuhelua. Jungkin ja Mullertin alkuperäinen motivaatio kehittää tämä menetelmä vastasi ENHANCEn tavoitteita. Heidän yleistavoitteenaan oli rikastuttaa demokratiaa ja edistää kiinnostuksen heräämistä yhteisössä, jotta ihmiset voisivat kehittää ideoita ja hankkeita parempaa yhteiskuntaa varten (Jungk & Muller, 1987). Jungk varmisti tulevien työpajojen jatkumisen jatkuvalla työllään yhtenä ensimmäisistä tulevaisuudentutkijoista.
Jungkin lähestymistapa kansalaisten osallistumisen tukemiseen vaihtoehtoisten tulevaisuuksien muotoilussa jakautui neljään vaiheeseen: valmistelu, kritiikki, fantasia ja toteutus. Hän uskoi, että aitoa tai demokraattista osallistumista voi tapahtua parhaiten silloin, kun fasilitaattori valmistelee pohjatyötä niin, että ryhmä voi tutkia ongelmaa kokonaisvaltaisesti useista eri näkökulmista ja vasta sen jälkeen ryhtyä yhdessä rakentamaan parempaa vaihtoehtoista tulevaisuutta. Jungkin malli loi ryhmälle myös tilan, jossa se pystyi ottamaan ideaalisen tulevaisuutensa ja valjastamaan energiansa muutoksen aikaansaamiseksi yhteisöissään.
Robert Jungk kertoi yksityiskohtaisesti motivaatiosta, jonka vuoksi hän keskittyi tulevaisuuteen, ja tulevaisuustyöpajan kehittämisen perusteluista, jotka ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin yli 50 vuotta sitten.
”Minun on ensin selitettävä, miten kiinnostuin tämän demokraattisen instituution, tulevaisuusverstaan, perustamisesta. Olin Hitlerin hallinnon uhri ja lähdin Saksasta vuonna -33. Tunsin itseni holokaustin suhteen voimattomaksi, vaikka olin ensimmäisten joukossa, jotka saivat tietää siitä. Yritin saada ulkomaisia kirjeenvaihtajia kirjoittamaan siitä, mutta he eivät uskoneet, että ihmisiä murhattiin tuhansittain – en tiennyt silloin, että kyse oli miljoonista – vaan pitivät sitä propagandavalheena. Tämä antoi minulle voimattomuuden tunteen. Siitä lähtien olen etsinyt keinoja, joilla ihmiset voivat taistella vastaan ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun, Tulevaisuustyöpaja on tällainen keino. Se auttaa ihmisiä kehittämään luovia ideoita ja hankkeita paremman yhteiskunnan puolesta. Sillä yritys vastustaa jotain on vain osa tarinaa. On tärkeää, että ihmiset tietävät, minkä puolesta he taistelevat, ei vain sen, mitä vastaan he taistelevat” ( Jungk & Mullert, 1986, s. 5).